Heippa! Tänään ajattelin kertoo teille lisää mun matkasta. Tässä osassa käsitellään esimerkiksi mun host iltaa ja Lontoon retkeä.

Perjantai 8.9.2018
Aamulla mentiin bussilla kouluun vähän ennen yhdeksää. Koulun jälkeen syötiin pakatut lounaamme. Liiderit tuli hakemaan meitä koululta ja lähdimme bussilla keskustaan. Keskustaan päästyämme odotettiin hetki, kunnes paikallinen liideri tuli. Aktiviteettinä meillä oli peruna haaste, jossa saatiin perunat ja meijän piti paikallisten kanssa vaihtaa sitä. Meijän ryhmä lähdettiin nopeasti liikkeelle ja onneksi paikalliset olivat tosi avoimia sekä suostui antamaan tavaroitaan pois. Aktiviteetin loputtua mä, mun kämppikset ja naapuri kaupungissa asuvat lähdettiin samalla bussilla kotiin.  Matkan aikana juteltiin vähän illan suunnitelmista, kun illalla ohjelmassa oli perheilta. Ei jääty meijän omalla pysäkillä vaan mentiin pari ylimäärästä pysäkkiä, jotta päästiin käymään lähikaupassa. Haettiin illaksi vähän herkkuu ja haettiin evästä huomiselle matkalle. Sieltä kaupasta meille kotiin on ehkä 500 metriä, mutta mentiin se bussilla kun bussikortit oltiin hankittu. Kotiin päästyä me mentiin meijän huoneeseen vaan olemaan, kun hostit vielä ruokaa teki. Kun ruoka oli valmista mentiin syömään sitä meijän host perheen tytön kanssa. Syötyä mentiin vaihtamaan meijän huoneeseen vaatteet uikkareihin. Mentiin sen host lapsen kanssa niiden porealtaaseen oleskelemaan. Oltuamme siellä joku 30 minuuttia mentiin sisälle ja sitten koko loppu illan oltiin vaan siellä meijän huoneessa.

Tota perunaa meidän sitten piti vaihtaa!


Lauantai 9.6.2018
Aamulla herättiin vähän yli 6, kun mun puhelin herätti meidät. Tehtiin perinteiset aamutoimet ja pakattiin tavarat, joita Lontoossa tultaisiin tarvitsemaan. Vähän yli 7 lähdettiin kävelemään bussipysäkille, johon bussi tuli 7.20 ja sillä me mentiin Rydeen, jossa meillä tapaaminen oli. Rydeen saavuttua odotettiin muita ja 8.15 ilmatyynyaluksella lähdettiin Portsmouthiin, josta bussilla kohti Lontoota. Lontooseen Portsmouthista ajoi pari tuntia ja sen vietettiin kaikenlaisia eri pelejä pelaten. Lontooseen saavuttiin noin klo 10 ja ensimmäiseksi lähdettiin katsomaan nähtävyyksiä. Nähtiin Big Ben (oli remontissa) ja siellä suunnilla nähtiin myös paikallisia poliiseja, joiden kanssa mentiin ottamaan yhteiskuvia. Käytiin myös katsomassa Buckinghamin palatsia, joka oli aivan täynnä ihmisiä. Ihmismäärä johtui siitä, kun silloin oli kuningattaren syntymäpäivä ja kuningatar oli tulossa myöhemmin vilkuttamaan. Odoteltiin palatsin puistossa jonkin aikaa, mutta lopulta jouduttiin lähtemään jatkamaan matkaa. Nähtiin vielä muitakin nähtävyyksiä, kunnes saavuttiin ensimmäiselle shoppailu paikalle. Sieltä löytyi M&M’s World, matkamuistokauppoja ja paljon muuta. Me lähdettiin mun pikkusiskon kanssa katselemaan lähellä olevaa ns. ”Chinatown”ia, kun hän paljon tykkää sellaisesta. Siellä kierreltyä käytiin muutamassa matkamuistokaupassa, joista ostettiin pieniä muistoja ja tuliaisia. Ensimmäisen shoppailupaikan jälkeen jatkettiin matkaa toiselle, jossa sijaitsi paljon merkkikauppoja. Siellä kierreltiin vaan Leviksen ja H&M:n myymälöissä, vaikka hyvin meillä aikaa olisi ollut. Shoppailtua lähdettiin kävelemään takaisin bussille. Matkalla bussille nähtiin London eye ja kauniita taloja. Silloin oli myös useita mielenosoituksia, joita oli hieno myös nähdä. Bussille päästyä lähdettiin ajamaan takaisin kotiin. Saavuttiin meijä host perheeseen klo 20 ja sen jälkeen käytiin suihkussa sekä hengailtiin sen host perheen tytön kanssa.

Puhelin koppi Lontoossa.

Buckinghamin palatsia katsomassa.

Punainen bussi ja takana London Eye.


Sunnuntai 10.6.2018
Aamulla saatiin nukkua vähän pidempään, kun edellisenä oli ollut raskas päivä Lontoossa. Kuitenkin 9 aikoihin lähdettiin Rydeen, jossa tavattiin ryhmä ja lähdettiin Shandowniin rannalle. Shandowniin päästyämme meillä oli aika vapaata hengailua. Sai mennä uimaan tai vain rannalla makoilla. Mä ja yks toinen mentiin veteen ja siellä heiteltiin palloa ja uitiin. Kokeiltiin myös surffausta, joka oli kyllä hauskaa! Syötiin myös lounasta siellä ja sai myös käydä liiderin kanssa kaupassa hakemassa jotain jos nälkä eväiden jälkeen jäi vielä. Rannalta kuitenkin lähdettiin klo 13 aikaan Isle jumppiin. Nimensä mukaan se oli sellainen trampoliini puisto, jossa saatiin pomppia paljon. Pompittuamme pari tuntia tarvitsi lähteä kotiin syömään. Mentiin bussilla ensin Rydeen, josta sitten Woottoniin jossa me asuttiin. Ruoan jälkeen lepäiltiin jonkin aikaa ja sitten klo 18 jälkeen lähdettiin bussilla Rydeen taas. Ilta-aktiviteettinä oli ravustus, joka mun mielestä ensin kuulosti tosi tyhmältä ja en halunnut osallistua, mutta onneksi lopulta menin kokeilemaan! Myös meijän suomalaisella liiderillä oli syntymäpäivä ja sitten onniteltiin sitä. Aktiviteetin jälkeen käytiin nopeasti kaupassa hakemassa vähän herkkuja, kun oman bussin tuloon oli vielä aikaa hetki. Bussilla taas kotiin ja nukkumaan.

Sandownin rannasta kuva, sää oli lämmin vaikkakin pilvinen.

Tää on sieltä Isle jumpista, jossa käytiin pomppimassa.

 

Kiva, kun luit tämän osan. Muista käydä kattomassa mun instagram @riikkambassador ja pysyt mun menossa mukana! Nähään taas ens postauksessa!